heikki arikka:
blogi
Perjantai 13.8.2010
Olen ihastunut Matti Klingen päiväkirjoihin. Klingen sivistyneet päiväkirjat ovat mielestäni nykykirjallisuuden helmiä. Päiväkirjoja ei ehkä virallisesti lasketa ”oikeaksi” kirjallisuudeksi, mutta siitä huolimatta nämä päiväkirjat tarjoavat lukijoilleen antoisan tuulahduksen akateemisesta sivistyksestä, eurooppalaisuudesta ja historiasta. Kirjat, joita tällä hetkellä on julkaistu 11 kappaletta, ovat ajattomia ja laajoja ajatuskulkuja herättäviä. Päiväkirjat tarjoavat päivän politiikalle ja ajankohtaiselle päiväjournalismille rinnakkaisen tarkastelunäkökulman lähimenneisyyteen.
Klingen eurooppalaisuus, rakkaus perinteiseen arkkitehtuuriin sekä historiallisten henkilöiden ja tapahtumien merkityksien nostaminen tähän päivään on ihastuttavaa. Klingen päiväkirjat ovat lähes tirkistelyikkunoita akateemisen sivistyksen ytimeen. Klinge nostaa päiväkirjoissaan esiin historian unohduksissa olevia tapoja ja perinteitä sekä muistaa korostaa hyvien käytöstapojen ja pukeutumisen merkitystä. Nykyisessä populaarikulttuurin ja viihteen ylitarjonnan maailmassa Matti Klingen mallin mukainen historian ja perinteisten arvojen kunnioittaminen alkaa olla katoavaa. Siinä missä rockmusiikki ja populaarikulttuuri tarjosivat aikoinaan nuorisolle kanavan kapinoinnille ja mahdollisuuden rakentaa omaa identiteettiään, tuntuu harvinainen korkeakulttuuri nykyään olevan todellista vaihtoehtoelämää. Kuinka moni nuori kuuntelee tai soittaa klassista musiikkia? Tai arvostaa hyvää pukeutumista ja käytöstapoja? Rohkenen väittää, että aika harva.
Matti Klinge ylistää niin kauniisti vanhoja arvoja ja arkkitehtuuria, että lukiessani usein huomaamattani nyökyttelen päätäni samanmielisyyden merkiksi. Vaikka Klinge kirjoittaakin ikään kuin korkeakulttuurin näkökulmasta, on hän mielestäni ensisijaisesti inhimillisyyden ja moniarvoisuuden puolestapuhuja. Klinge muistuttaa meitä suomalaisia eurooppalaisista arvoistamme ja historian merkityksen ymmärtämisen tärkeydestä. Muotoilin omavaltaisesti Matti Klingen päiväkirjoista kumpuavia ajatuksia lauseeseen: ”Jos ei tiedä mistä tulee, ei voi tietää minne pitäisi mennä”. Tämän ajatuksen sisäistäminen pitäisi olla kaikille poliittisille päättäjille itsestäänselvyys, mutta tarkastellessani poliittista kirjoittelua, huomaan ettei näin ole. Suosittelen Matti Klingen päiväkirjoja kaikille, jotka haluavat lukea suomalaisen akateemisuuden lähtökohdasta maalailtua eurooppalaisuuden oodia.
