heikki arikka:
blogi
Keskiviikko 6.10.2010
Rikosoikeuden professori Terttu Utriainen on julkaissut vuosia työn alla olleen tutkimuksensa raiskausrikoksista. Monografian ”Raiskaus rikosoikeudellisena ongelmana” sisältö oli yllättävä. Terttu Utriaisen mukaan Suomen lainsäädäntö on raiskaussäännöstön osalta jämähtänyt 1700-luvulle. Oikeustapausten käsittely ja raiskausta seuraavat rangaistukset eivät tällä hetkellä vastaa todellisuutta. Lainsäädännöstämme ei ole esimerkiksi huomioitu tähän asiaan liittyen lainkaan alle 12-vuotiaita lapsia. Lain mukaan lapsia ei nimittäin voi raiskata. Utriaisen tutkimuksessa raiskausten uhrit ovat olleet 1–99-vuotiaita.
Ruotsissa on lainkohta, jonka nimikkeenä on ”Våldtäkt mot barn” ja Englannissa ”Rape against child under 13”. Myös Suomen lainsäädäntöä tulisi ehdottomasti muuttaa siten, että se ulottuisi alle 12-vuotiaidenkin lasten raiskauksiin. Lisäksi raiskausrikoksista annettavia tuomioita olisi kovennettava. Rangaistuksien koventamisen vastustajat perustelevat kantaansa sillä, että rangaistuksista ei ole varsinaista hyötyä ja että yhteiskunta säilyy turvallisempana, jos rangaistukset ovat yleisesti lieviä. Tämä on minusta täysin käsittämätöntä.
Professori Terttu Utriaisen tutkimuksesta käy ilmi, että raiskauksessa on aina kyse törkeästä väkivallasta. Utriaisen mukaan on harhaa kuvitella raiskauksen liittyvän jotenkin seksuaalisuuteen tai tyydytykseen. Raiskaus on aina törkeää väkivaltaa ja sen mukaisesti se pitäisi myös tuomita. Lasten kohdalla lainsäädännössä on valtava puute. Koska lain mukaan lapsia ei voi raiskata, puuttuu myös rikokseen liittyvä rangaistusasteikko kokonaan. Tilanne on aivan mieletön ja se olisi korjattava välittömästi. Raiskaus tulisi aina käsitellä törkeänä väkivaltarikoksena, josta langetettavan tuomion on aina oltava rangaistusasteikon yläpäästä.
