heikki arikka:
blogi
Maanantai 25.10.2010
Aktiivinen isä on parempi työntekijä – liikuntasetelillä lapset mukaan liikkumaan!
Tutkimuksien ja omien havaintojenikin perusteella isät, joilla on mahdollisuuksia viettää riittävästi aikaa omien lastensa kanssa, ovat myös työelämässä ahkeria. Työpäivillä on taipumusta venyä yhä pidemmiksi. Onneksi moni työnantaja tukee nykyään työntekijöitään liikunta- ja kulttuuriseteleillä. Kaikki tietävät, kuinka suuri merkitys liikunnalla ja kulttuurilla on ihmisen hyvinvoinnille. Terve ja itsestään hyvää huolta pitävä työntekijä on myös työnantajan kannalta paljon tuottavampi kuin väsynyt ja huonokuntoinen työntekijä.
Liikuntaseteleiden vaikutus voi toisaalta olla myös päinvastainen. Jos isät uurastavat ensin pitkän päivän töissä ja menevät vielä työpäivän jälkeen yksin harrastamaan liikuntaa, jää yhteinen aika perheen kanssa valitettavan vähäiseksi. Työpäivän jälkeinen aika kuuluu lapsille, tai ainakin pitäisi kuulua. Lapset kaipaavat ja tarvitsevat aikaa vanhempiensa kanssa samoin kuin isät kaipaavat yhdessäoloa lastensa kanssa. Jos liikuntasetelien käyttöoikeutta laajennettaisiin koskemaan myös lapsia, voitaisiin samalla tukea liikunnan lisäksi aktiivista vanhemmuutta ja perheiden hyvinvointia.
Liikunta on ihmiselle hyväksi. Kaikki hyötyisivät siitä, että isät ja lapset voisivat harrastaa yhdessä liikuntaa työpäivien jälkeen. Työnantaja saisi töihin fyysisesti ja henkisesti hyvinvoivan työntekijän, lapset saisivat isän, joka viettää aikaa heidän kanssaan ja isällä olisi liikunnan tuoman virkistyksen lisäksi mahdollisuus viettää aikaa lastensa kanssa. Kyse on teknisesti pienestä lakimuutoksesta, mutta perheiden, erityisesti pienituloisten perheiden, henkisen hyvinvoinnin kannalta merkittävästä asiasta. Liikunta- ja kulttuurisetelien käyttöoikeuden laajentamisen kautta jokaisella isällä voisi olla aikaa ja varaa viedä lapsensa säännöllisesti punttisalille, uimaan tai elokuviin.
