heikki arikka:
blogi

Perjantai 14.1.2011

 

Suomi tarvitsee vahvan presidentin myös tulevaisuudessa

Eduskunnassa on tänä keväänä käsittelyssä perustuslakiuudistus, joka rajoittaisi presidentin valtaoikeuksia. Oikeuksien rajoittamista perustellaan parlamentarismin vahvistamisella. Lakimuutoksen voimaantulo edellyttää lisäksi vielä hyväksynnän kahdelta kolmasosalta uudesta eduskunnasta.

Mielestäni presidentin valtaoikeuksia ei pitäisi rajoittaa. Suomi tarvitsee vahvan presidentin, joka on arkipäivän politiikan yläpuolella. Presidentin tärkein tehtävä on johtaa Suomen ulkopolitiikkaa, johon sopii varsin huonosti mukaan puoluepolitiikka. Ulkopolitiikan hoidossa on kyse Suomen edunvalvonnasta maailmalla ja tämän tehtävän presidentti hoitaa parhaiten. Pääministerin tehtäviin kuuluu Suomen edustaminen EU:ssa, mutta maailma on paljon muutakin kuin pelkkä Eurooppa.

Suomessa on pitkä vahvojen presidenttien perinne eikä sitä ole tarvetta muuttaa. Mikäli emme ole tyytyväisiä nykyiseen presidenttiin, ei se tarkoita sitä, että lakia pitäisi muuttaa. Tarkoituksenmukaisempaa olisi vaihtaa seuraavissa vaaleissa presidenttiä kuin vähentää presidentin valtaa.

Valtaoikeuksien rajoittaminen saattaisi vähentää myös presidentin tehtävän mielekkyyttä. Vallaton presidenttiys tuskin kiinnostaa niitä oikeita osaajia ja asiantuntijoita, joita Suomi presidentiksi todella tarvitsisi. Suomalaiset ovat tekijäkansaa, ei täällä osata nauttia pelkästä protokollasta tai muodollisuuksista. Presidentti vahvistaa omalla osaamisellaan Suomen ulkopolitiikan hoitamista eikä presidentin valtaoikeuksia saa heikentää.