heikki arikka:
blogi
Sunnuntai 23.1.2011
Déjà vu…
Neljä vuotta sitten Raisiossa käytiin mielenkiintoinen poliittinen ottelu kaupungin luottamustehtävistä. Raision SDP:llä oli hallussaan kaksi keskeisintä puheenjohtajuutta, jotka olivat katkolla vaalikauden puolivälissä. SDP oli jo neuvotellut uudet oman puolueen henkilöt kyseisiin tehtäviin, kun kävikin ilmi, etteivät tehtävien aiemmat haltijat olleetkaan halukkaita luopumaan tehtävistään. Lopputulos oli farssi – ainakin SDP:n osalta. Puolue menetti äänestyksessä sekä kaupunginhallituksen että valtuuston puheenjohtajuudet Kokoomukselle. Syy, tai ansio, ei ollut Kokoomuksen vaan SDP:n. Oma vallantavoittelu ja yhteistyökyvyttömyys ohittivat puolueen yhteiset tavoitteet.
Tasan neljän vuotta myöhemmin, tammikuussa 2011, taidetaan olla samassa tilanteessa. Vaalikauden puolivälissä luottamustehtävien vaihto on jälleen ajankohtaista. SDP:llä on sekä kaupunginhallituksen että valtuuston puheenjohtajuudet hallussaan ja nyt näyttäisi siltä, että kumpikaan luottamustehtäviä hoitavista poliitikoista ei olisi suostuvainen luopumaan tehtävästään. Ilmeisesti SDP:n ja Vasemmistoliiton välisen sopimuksen mukaan toinen puheenjohtajuuksista kuuluisi seuraavaksi Vasemmistoliitolle.
SDP:n valtuustoryhmää ei tunnu kiinnostavan puheenjohtajuuksien ja muiden luottamustehtävien jako koko puolueen näkökulmasta. Sen sijaan yksittäisten edustajien omat valtapyrkimykset ovat jälleen etusijalla ja kauppaa yritetään käydä niin oikealle kuin vasemmalle luvaten milloin mitäkin. Tässä vaihtokaupparuletissa joutavat ilmeisesti romukoppaan niin puoluetoveruus kuin valtuustokaudenmittaiset sopimukset veljespuolueen kanssa. Déjà vu.
