heikki arikka:
blogi

Tiistai 13.4.2010

 

Yleisradio uutisoi raflaavasti, mutta samalla harhaanjohtavasti, keskiviikkona 24.3.2010 uutislähetyksissään opetusministeriön nuorisoyksikön jakamista nuorisojärjestöjen avustuksista. Uutiskärjeksi oli nostettu poliittisille nuorisojärjestöille myönnettyjen avustussummien väliset erot. Uutisessa annettiin ymmärtää, että suurten puolueiden poliittiset nuorisojärjestöt saisivat toimintaansa nähden liikaa avustuksia ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto (VINO) saisi avustuksia vastaavasti liian vähän. YLE:n toimittajan mukaan vihreät nuoret saavat vain ”kahvirahoja” verrattuna muiden puolueiden nuorisojärjestöjen avustuksiin. Tämä ei pidä paikkaansa.

Opetusministeriön nuorisoyksikön avustus- ja arviointitoimikunta valmistelee kulttuuriministerille esitettävät nuorisojärjestöjen avustukset. Olen itse kyseisen toimikunnan jäsen. Tänä vuonna opetusministeriö päätti jakaa nuorisojärjestöille Veikkausvoittovaroista 12,7 miljoonaa euroa. Tästä summasta poliittiset nuorisojärjestöt saivat yhteensä noin 20 %, joka on oikeudenmukainen osuus kokonaispotista suhteutettuna koko nuorisojärjestökentän kokoon.

Yleisradio korosti uutisessaan vihreiden nuorisojärjestöjen saamaa vähäistä avustusmäärää. Opetusministeriössä järjestöjen avustuskelpoisuusehtoina ovat muun muassa toiminnan valtakunnallisuus ja vähintään tuhannen alle 29-vuotiaan jäsenen määrä. Vihreiden nuorisojärjestöjen kohdalla jäsenmäärää koskeva kriteeri täyttyy rimaa hipoen vähän yli 1000 jäsenellä.

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton vuosiavustukset ovat kasvaneet 2000-luvun aikana suhteellisesti eniten muiden poliittisten nuorisojärjestöjen avustuksiin verrattuina. Vihreät eivät ole ”paitsiossa” eivätkä syrjittyinä. Opetusministeriö tukee Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liittoa tänä vuonna 81 000 eurolla, mikä tarkoittaa, että valtio tukee jokaista liiton jäsentä 71 eurolla. Se on aika paljon rahaa. Vihreät nuoret saavat toiseksi eniten valtion tukea jäsentä kohden. Ainoastaan sosiaalidemokraattisen puolueen nuorisojärjestöjen jäsenet saavat suhteellisesti enemmän valtion tukea vuodessa, neljä euroa enemmän jäsentä kohden.

Avustus- ja arviointitoimikunnan esitykset ovat salaisia, kunnes ministeri on allekirjoittanut ne. YLEn uutisoinnista tekee entistä mielenkiintoisemman se, että YLE oli saanut vuosiavustuksia koskevan esityksen etukäteen käsiinsä ja uutisoi asiasta juuri sopivasti päivää ennen päätösten julkistamista. Lienee ihan sattumaa, että vihreiden edustaja avustustoimikunnassa on vihreän oikeusministerin avustaja.