heikki arikka:
blogi
Tiistai 25.5.2010
Varsinais-Suomen Kokoomuksen ylimääräinen piirikokous on virallisesti asettanut minut eduskuntavaaliehdokkaaksi. Olo on hämmentynyt. Ensikertalainenkin voi pärjätä jäsenvaaleissa. Kiitos äänestäjilleni kun uskotte minuun.
Uskon itse uudenlaiseen politiikan tekemiseen. Avoimeen, rehelliseen ja suoraselkäiseen poliittiseen kulttuuriin. Vanhan lahjuksenkäryisen peittelypolitiikan aika ohi. Demokratia on vaativa laji. Toimiakseen kunnolla se edellyttää luottamusta. Äänestäjien täytyy voida luottaa kansanedustajiin ja kansanedustajien täytyy voida luottaa äänestäjiin. Luottamuksesta syntyy vuorovaikutus, jolla vaikutetaan maan asioihin.
Suomi kohtaa seuraavalla vaalikaudella suuria asioista. Eduskunnassa tullaan päättämään eläkeiästä, tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä, lisäenergiaratkaisuista ja niin edelleen. Kysymykset ja päätökset tulevat olemaan merkittäviä. Tulevalla eduskuntakaudella päätetään Suomen ja suomalaisten tulevaisuudesta pitkälle 2020 -luvulle asti. On tärkeää, että päättäjillä on kykyä ja aitoutta ymmärtää elämän herkkyyttä ja todellisuutta. Suomi tarvitsee kansanedustajia eduskuntaan, joilla monipuolista arjen työelämän kokemusta. Olen itse valmis lähtemään tälle matkalle.
Tule mukaan tekemään voittokulkuista kampanjaa ja yhteisistä unelmista totta!

Ei kommentteja