heikki arikka:
suosittelen lämpimästi

Mielestäni Heikki on älykäs, aktiivinen, sosiaalinen, kielitaitoinen, nöyrä ja ahkera.  Heikillä on valtavasti loistavia näkemyksiä yhteiskunnallisista asioista. Hänellä on arvot kohdallaan, hän osaa ottaa vastuun itsestään ja huolehtia myös muiden hyvinvoinnista.

Heikki on tehnyt elämässään monenlaista,  hän on työskennellyt monissa eri työtehtävissä sekä Suomessa että ulkomailla. Heikillä on hyvin laajat sosiaaliset verkostot. Heikki nauttii monien ihmisten arvostusta. Niin myös minunkin.

Kansanedustajan työ on hyvin monipuolista ja aikaa vievää. Kansanedustajalta vaaditaan aktiivisuutta ja sosiaalisuutta, sekä kykyä omaksua uusia asioita jatkuvalla syötöllä. Uskon , että Heikillä olisi hyvät mahdollisuudet hoitaa maamme asioita parhaalla mahdollisella tavalla ja huolehtia, että kilpailukykymme kansainvälisessä kilpailussa säilyy. Eduskuntamme kaipaa todella nyt tekijöitä ja uusia näkemyksiä.

Näissä vaaleissa minun valintani on Heikki Arikka ja suosittelen häntä lämpimästi myös muidenkin ehdokkaaksi.

Olen innolla mukana tekemässä Heikistä kansanedustajaa!

Elina Ylönen