heikki arikka
rakentamaan menestystä kestävää suomea

Helsingissä samaan aikaan ja jälleen Turussa olemme tehneet monia mielenkiintoisia projekteja. Olen oppinut tuntemaan Heikin luotettavana, aktiivisena ja vaikuttamiskykyisenä henkilönä. Nämä ovat erittäin tärkeitä ominaisuuksia kansanedustajalle.

Suomi on noussut osaamisensa ja elintasonsa osalta maailman kärkimaihin. Toisaalta suuret yritykset ovat siirtäneet – ja siirtävät yhä – toimintaansa lähemmäs markkinoita pääasiassa Aasiaan. Suomen pitää löytää uusia ajatuksia menestyäkseen.

Suuryritysten työpaikkoja korvaa uudet pienyritykset. Varsinais-Suomi ja erityisesti Turun seutu, on erityisen ilahduttavan yritysbuumin aluetta. Haasteena on se, että ollessamme osaamisen kärjessä pitää myös yritystemme tehdä yhä enemmän asioita, joita ei aiemmin ole tehty. Niiden pitää kyetä luomaan uusia tuotteita ja palveluita.

Uuden luomisessa on aina riskinsä. Jotta riskejä voidaan ottaa, pitää yhteiskuntaa rakentaa riskejä sallivaksi. Se edellyttää paitsi uudistuksia sosiaali- ja terveysturvaan, mutta erityisesti se vaatii muutoksia arvomaailmaamme. Meidän pitää olla toistemme tukena myös riskien lauetessa.

Heikki Arikka on älykäs, empaattinen ja kyvykäs ihminen, joka pystyy luomaan näihin uusiin haasteisiin sopivaa yhteiskuntaa ja arvomaailmaa. Hän on myös vahva varsinaissuomalainen, joka pystyy pitämään maakunnan puolta, kun on tärkeät etumme kyseessä. Heikistä tulee kansanedustaja, joka rakentaa menestystä kestävää Suomea.

Kalle Euro (Elinkeinojohtaja, Turun kaupunki, Turun Seudun Kehittämiskeskuksen johtaja, Turku)