mis sie tarviit hyvvää miestä?
täs siul on sellanen
|
Olen tutustunut Heikkiin 90-luvulla Helsingin NMKY:n toiminnan yhteydessä. Työkaveruus on saanut ajan myötä kasvaa todelliseksi ystävyydeksi ja luottamukseksi. Luottamus on asia, jolle Heikki antaa minun mielessäni kasvot. Luottamus on syntynyt monien kokemuksien kautta. Politiikan perusta on luottamuksessa. Yhteisistä asioista voidaan toki päättää monella tapaa. Poliittinen järjestelmä kaatuu silloin, jos päätöksien motiivit ja perusteet kärsivät luottamuspulasta. Luottamus on asia, joka syntyy kokemuksien kautta. Sitä ei synnytetä turhalla poliittisella jargonilla, vaan konkreettisilla teoilla. Heikki on osoittautunut ystävyytemme aikana mieheksi, johon on voinut luottaa. Mieheksi, jonka kanssa voi luottavaisesti kulkea sekä myötä- että vastatuulessa. Politiikassa toimiminen näyttää olevan asia, joka vaikuttaa joihinkin ihmiseen ennalta arvaamattomasti. Olemme kaikki kuulleet sanonnan, jonka mukaan valta turmelee. Näen, että Heikin kohdalla ei ole varaa tästä. Hän on vakaa mies, joka uskoo aidosti moniarvoiseen ja avoimeen yhteiskuntaan. Yhteiskuntaan, jossa jokaisella on paikkansa työtä tekevänä ja vastuunsa kantavana yksilönä. Heikin paikka on siellä, missä tarvitaan hyvää miestä vastuullisesti päättämään yhteisistä asioista. Petri Määttä, ystävä, 4-lapsen isä, vs. kasvatustyönjohtaja, Lahden seurakuntayhtymä, Nuorten Keskuksen puheenjohtaja |
|