Uskonnon opetus antaa valmiuksia maailmankatsomukseen

21.01.2007

Viitaten Turun sanomissa 13.1.2007 olleeseen kirjoitukseen koulun uskonnonopetuksen tarpeellisuudesta ja kirkollisten aamunavausten mielekkyydestä, haluan oikaista kirjoittajan väittämiä sekä esittää muutaman perustelun koulun uskonnonopetuksen merkittävyyden puolesta.

Toisin kuin kirjoittaja Iiris Kosonen esitti, kouluissa ei ole tunnustuksellista uskonnonopetusta. Uuden, elokuussa 2003 voimaantulleen, uskonnonvapauslain perusteella kouluissa annetaan oman uskonnonmukaista opetusta. Evankelisluterilaisen uskonnon opetuksen lähtökohtana on tutustuttaa lapsi ja nuori monipuolisesti uskonnolliseen kulttuuriin ja tuoda esiin lapsen ja nuoren kehityksen kannalta keskeisiä tekijöitä (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004).

Sekä yläkoulussa että lukiossa uskonnonopetuksen opetussuunnitelmaan kuuluu vieraiden uskontojen kurssit. Uskonnonopetukseen osallistuvat oppilaat saavat laajan ja yleissivistävän tietomäärän myös muista maailman uskonnoista.

Koululla on velvollisuus järjestää jokaiselle oppilaalle oman uskonnon mukaista opetusta, mikäli oppilaita on riittävästi ja ko. uskonnosta löytyy hyväksytty opetussuunnitelma. Myös kirkkoon kuulumattomat on huomioitu omalla elämänkatsomustietoaineella. Ketään ei voida pakottaa "oman uskonnon vastaiseen" opetukseen.

Uskontokasvatuksella - termillä tarkoitan tässä yhteydessä sekä uskonnonopetusta että esim. seurakunnan työntekijöiden pitämiä aamunavauksia - on merkittävämpi rooli lasten ja nuorten kehitykselle kuin usein ymmärrämmekään. Esimerkiksi kirkkovuoden juhlat, kuten joulujuhlat, ovat merkittäviä lapsen ja nuoren arvoidentiteetin muodostumisessa. Lapsen ja nuoren on tutustuttava kulttuurinsa ja ympäristönsä uskonnolliseen perinteeseen, jotta hänen kykynsä kohdata uskonnollisia asioita kehittyisi.

On erityisen tärkeää, että elämäntavassa ilmenevä arvojärjestelmä on ilmaistavissa myös käsitteellisesti, koska ilman käsitteellisiä välineitä lapsi tai nuori ei pysty kehittämään itsenäistä arvostelukykyään. Siksi on merkityksellistä että lapsi ja nuori oppii oman uskontonsa traditioita, symboleja, tapoja ja käsitteitä.

Lapsen ja nuoren arvojärjestelmän kehittymisen kannalta asia on hieman monivivahteisempi.

Käytännössä kasvatuksen kautta on mahdollista tarjota vain yksi kattava arvojärjestelmä, koska kukaan ei voi elää monessa vaihtoehtoisessa arvojärjestelmässä yhtä aikaa.

Uskontopsykologisesta näkökulmasta tarkasteltuna eri uskonnollisten tai uskonnottomien traditioiden sekoittuminen ja yhdistäminen vaikeuttaa oman uskonnon käsitteiden juurtumista ja tämä vaikeuttaa arvojen ja moraalin muodostumisessa. Evankelisluterilaisen uskonnon opetuksen perimmäisenä tarkoituksena on kasvattaa lapsia ja nuoria sivistyneiksi, kriittisiksi, moraalisesti toimiviksi, itsenäisiksi ja vastuullisiksi aikuisiksi. Oman uskonnon opetuksella on entistä korostuneempi merkitys tässä globalisoituvassa maailmassa.

Heikki Arikka

Kasvatuksen teologi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Mielipidekirjoitus Turun sanomissa 21.01.2007